Kokoomusfoorumille Liity jäseneksi

Ryhmäpuheenvuoro: YIT: jatkoaikahakemus Bulevardikorttelin loppuunsaattamiseksi

15.11.2025

Niko Kotilainen käytti Järvenpään Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron YIT:n jatkoaikahakemuksesta Bulevardikorttelin loppuunsaattamiseksi valtuuston kokouksessa 13.11.2025.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvä kaupunginvaltuusto,

Järvenpään kaupunki hyväksyi vuonna 2020 Bulevardikorttelia koskevan toteuttamissopimuksen. Tuolloin näytti siltä, että keskustan maauimalaksikin ristityn kuopan tilalla olisi uusi ja upea rakennuskompleksi vuoden 2026 loppuun mennessä.

Maailma on kuitenkin ehtinyt muuttua kuudessa vuodessa. Vuonna 2022 rakennusalaa kohtasi poikkeuksellisen vaikea suhdanne, jonka toipumisesta on saatu merkkejä vasta viime aikoina. Tilanne on heijastunut myös Järvenpäähän – ja erityisesti Bulevardikortteliin, jonka viimeisen osan valmistumisen ennakoidaan lykkääntyvän vähintään kolmella vuodella.

Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa on kysymys toteuttamissopimuksen voimassaoloajan jatkamisesta vuoden 2029 loppuun saakka. Toimivalta rakentamisvelvoitteen määräajan muuttamisesta sopimuksen voimassaoloajan puitteissa on kaupunginhallituksella.

Kysymys ei kuitenkaan ole yksinomaan sopimusteknisestä muutoksesta. Keskustan elinvoimaisuus, johon rakennushankkeiden eteneminen olennaisesti vaikuttaa, on strateginen asia. Se on kaupungin kehityksen, vetovoiman ja yhteisöllisyyden perusta.

Vaikka ymmärrämme markkinatilanteesta johtuvat haasteet, pidämme silti tärkeänä, että keskustan elävöittämisen tavoitteesta pidetään kiinni. Tämän lähtökohdan tulee näkyä myös siinä, miten kaupunki valvoo etuaan rakennushankkeissa.

Järvenpään Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää, että kaupunginvaltuusto päättää valtuuttaa maankäyttöjohtajan allekirjoittamaan toteuttamissopimuksen päivitetyn version, jossa sopimuksen voimassaolo ulotetaan 31.12.2028 saakka.

Sopimus voidaan tarvittaessa tuoda valtuuston käsiteltäväksi uudelleen, mikäli voimassaoloajan jatkamiselle on edelleen pakottava tarve.