Ryhmäpuheenvuoro: Investointiohjelman 2024-33 karsinta

10.3.2024

Kokoomuksen valtuustoryhmä on käynyt aktiivista keskustelua ja pohdintaa käsillä olevista investointiohjelman karsintaesityksistä. Peräänkuulutamme ryhmänä edelleen tarvetta vastuulliselle taloudenpidolle ja kaupungin menorakenteen – myös investointien – kriittiselle tarkastelulle. Järvenpään taloustilanne on heikentynyt merkittävästi valtionosuuksien osin yllättävien lisäleikkauksien vuoksi. Keusoten kulujen seuraukset kohtelevat Järvenpäätä kaltoin ja joudumme hyvinvointialueuudistuksen vuoksi säästämään omista toiminnoistamme. Kaupungin taloustilanteen jatkuessa äärimmäisen haastavana on meidän tutkittava kaikkia vaihtoehtoja asemamme vakauttamiseksi ja pyrittävä löytämään vähiten kivuliaita ratkaisuja talouden tasapainottamiseksi.


Viranhaltijat ovat valtuuston syksyn päätöksen mukaisesti etsineet 40 miljoonan euron säästöt investoinneista vuosilta 2024-2027. Haluamme kiittää viranhaltijoita heidän työstään karsintaesityksen laatimiseksi ja vaihtoehtojen löytämisestä. Investoinneista karsiminen ja niiden lykkääminen ovat kivuliaita ratkaisuja kaupungin talouden tasapainottamisen eteen, mutta meille on nykytilanteessa tarjolla vain huonoja vaihtoehtoja.


Erityisesti koulujen rakennusinvestointeja koskevat karsinnat ovat puhuttaneet valtuustoryhmässämme, tulemmekin tekemään niihin muutosesityksiä. Tunnistamme myös riskejä
kunnallistekniikkaan liittyvien investointien lykkäämisessä sekä huolta keskustan pysäköintikapasiteetin riittävyydestä OP:n korttelin uudistuessa.


Kokoomuksen valtuustoryhmä on perehtynyt hyvin Mankalan koulun tilanteeseen. Arvioimme kuten opetus- ja kasvatuslautakuntakin, että Mankalan koulun peruskorjaushanke olisi syytä toteuttaa jo vuodesta 2024 alkaen tai heti kun se on oppilaiden väistötilojen kannalta mahdollista.
Katsomme, että hankkeen aikaistaminen on kokonaistaloudellisesti kustannustehokkain ja pedagogisesti järkevin ratkaisu. Järvenpään tulee kehittää tasapuolisesti koko kaupungin kouluverkkoa – myös pohjoisen Järvenpään. Tunnistammekin Mankalan koulun merkityksen pohjoisen alueen kehitykselle ja pidämme arvokkaana, että koulun peruskorjaaminen vakauttaisi sen aseman osana Järvenpään kouluverkkoa kolmisarjaisena lähiperuskouluna. Näemme myös,
että koulun peruskorjaamisen parantaisi rakennuksen ilmanvaihtoa, joka mahdollistaisi osaltaan suuremman oppilasmäärän. Kaiken kaikkiaan, pidämme Mankalan koulun peruskorjauksen toteuttamista neliöhinnaltaan kohtuullisena sekä mielekkäänä ratkaisuna. Näin ollen, Kokoomuksen
valtuustoryhmä esittää, että Mankalan koulun kevennetty peruskorjaus toteutetaan alkuperäisessä aikataulussa, eli alkaen vuonna 2024.


JYK:in 2. vaiheen osalta valtuustoryhmämme pitää selvänä, että parannuksia nykytilaan vaaditaan mahdollisimman pian turvallisten ja tarkoituksenmukaisten tilojen turvaamiseksi koululaisille. Muutoksia ei voi siirtää tehtäväksi vasta neljän vuoden päästä. Pidämme kuitenkin esitettyä toteutustapaa kohtuuttoman kalliina. Erityisesti 16,5 miljoonan euron JYK Kansakoulunkadun remontti vaatisi mielestämme kriittistä uudelleenarviointia. Esitämme siis hankkeen lykkäämisen
sijaan investointiohjelman karsinnan palauttamista valmisteluun JYK:in 2. vaiheen osalta. Näin saisimme lisäaikaa arvioida vaihtoehtoisia toteutusratkaisuja tälle kriittiselle hankkeelle. Toivomme kuitenkin, että nämä lisäselvitykset tehdään mahdollisimman ripeästi.


Kokoomuksen valtuustoryhmä toivoo harkittavan mahdollisuutta Kansakoulunkadun remontin toteuttamisesta mahdollisesti kevyempänä – esimerkiksi tarvitsemmeko 1 100 oppilaan kapasiteetin, kun oppilaita on noin 800? Ja miten tämä ylimääräinen kapasiteetti vaikuttaa Ainolan koulun rakentamiseen? Pohdimme myös suurkorjauksen riskejä. Nykyisen iäkkään kansakoulun kellarikerros lainehtii vedestä, sekä kosteussulut että muut rakennuksen korjaukset ovat mittavia.
Sekä talouden että kymmenien tulevien vuosien toiminnallisuuksien riskit ovat merkittäviä. On myös hyvä arvioida mahdollisuutta purkaa valtuuston viime kaudella rakennukselle asettamat suojeluvaatimukset. Uudisrakennus olisi todennäköisesti kustannustehokkaampi ja kestävämpi ratkaisu kuin nyt suunniteltu. Lisäksi olemme pohtineet vaihtoehtoina Juholan koulun säilyttämistä sekä hankkeeseen kuuluvan ns. Noppa-lisäsiiven toteuttamista laajempana, jolla olisi suuri merkitys vaativaa erityistä tukea tarvitseville oppilaille. Näitä sekä muita mahdollisia vaihtoehtoja olisi syytä selvittää ennen hankkeen lopullista siunaamista.


Kokoomuksen valtuustoryhmä pitää hyvänä, että investointiohjelmaa tarkastellaan kriittisesti ja säästöjä haetaan priorisoimalla kuluja. On hyvä, että kaikkia keinoja kaupungin talouden vakauttamiseksi arvioidaan. Säästöjä ei kuitenkaan haeta hinnalla millä hyvänsä ja Kokoomuksen valtuustoryhmä kokee tärkeäksi tukea järvenpääläisten koululaisten ja koulujen henkilökuntien työtä. Suurelta osin Kokoomuksen valtuustoryhmän enemmistö seisoo siis kaupunginhallituksen
esitysten takana. Esitämme kuitenkin ryhmänä pohjaesityksestä poiketen, että


"Mankalan koulun kevennetty peruskorjaus sekä tämän
yhteydessä vaadittavat irtaimistoinvestoinnit
(210te) toteutetaan alkuperäisen aikataulun mukaan alkaen
2024”


sekä, että


”Kaupunginvaltuusto palauttaa liitteenä olevan karsitun
investointiohjelman 2024-2033 valmisteluun
Järvenpään Yhteiskoulun rakennushankkeen 2. vaiheen osalta."


Kiitos!


Seán McLoughlin