Kokoomusfoorumille Liity jäseneksi

Ryhmäpuheenvuoro: Investointiohjelma 2026-35

15.11.2025

Henri Kontkin käytti Järvenpään Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron Investointiohjelmasta 2026-35 valtuuston kokouksessa 13.11.2025.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat ja kuulijat.

Käsillämme on talousarvion yhteydessä Järvenpään investointiohjelma tulevalle kymmenelle vuodelle. Ohjelma osoittaa, että Järvenpäässä osataan katsoa eteenpäin, mutta samalla tunnistetaan taloutemme rajalliset resurssit.

Edellisen valtuustokauden investointikarsinnat näkyvät nyt käsiteltävässä ohjelmassa. Kokoomuksen valtuustoryhmä pitää tärkeänä, että olemme saaneet hillittyä aiempien vuosien kovimpia investointipaineitamme.

Järvenpään velkamäärä on nousemassa lähivuosina yli 300 miljoonaan euroon ennen kuin se alkaa laskea 2030-luvulla. Tämä tekee maltillisesta investointipolitiikasta jatkossakin välttämättömyyden. Samalla meidän on kuitenkin huolehdittava kaupungin elinvoimasta ja sujuvan arjen edellytyksistä. Kokoomuksena tuemme investointeja, jotka parantavat kaupungin tuottavuutta, tehostavat palveluiden käyttöä ja esimerkiksi vahvistavat veropohjaa. Ohjelman painotukset kustannustehokkaasta tilankäytöstä ovat siksi oikeansuuntaisia.

Meitä kokoomuslaisia on etukäteen keskusteluttanut etenkin tähän investointiohjelmaan kuuluva JYK3-hanke, eli Kansakoulunkadun koulurakennus. Haluamme nostaa esiin erityisiä huoliamme, joita tämän hankkeen osalta tulisi vielä huomioida.

Kokoomuksen ryhmä ei kannata laajempaa peruskorjausta JYK3-hankkeen kohdalla, kuten kaupunginhallituksen enemmistö päätyi esittämään valtuustolle. Kun saamamme tiedon mukaan laajassakin peruskorjauksessa rakennukseen on jäämässä kohtalainen sisäilmariski, tulee tätä investointia tarkastella erityisen huolella.

Ennen lopullisia ratkaisuja olisikin tehtävä laajaa vertailua Kansakoulunkadun perusparannuksen ja uudisrakennuksen välillä, muun muassa arvioitava pohjarakenteiden riskit puupaalujen kuntoa myöten, varmistettava haitta-aine- ja sisäilmariskien torjunta selvityksin sekä laadittava kunnollinen riskianalyysi.

Vuodelta 2019 peräisin olevissa tutkimuksissa on todettu, että Kansakoulunkadun rakennuksen alapohja on erityisen altis kosteusvaurioille ja sisältää PAH-yhdisteitä sekä mikrobivaurioita. Rakennus sijaitsee pohjavesialueella, ja pohjaveden korkeus aiheuttaa pysyvää kosteus- ja painekuormitusta, joka vaikeuttaa korjaamista. Samalla puupaalujen on pysyttävä veden alla, jotta ne eivät ala lahota. Nämä ristiriitaiset lähtökohdat korostavat tarvetta perusteelliselle lisäselvitykselle ennen jatkopäätöksiä.

Rakennus on tällä hetkellä asemakaavassa suojeltu. Kokoomus kuitenkin katsoo, ettei suojelumerkintä Kansakoulunkadun kohdalla saa vaarantaa terveellistä ja turvallista oppimisympäristöä tai johtaa kohtuuttomiin kustannuksiin. Toivommekin, että osana jatkoselvityksiä meidän tulee saada ulkopuolinen asiantuntija-arvio siitä, olisiko tämän vuoden alussa voimaan astunutta uutta rakentamislakia mahdollista hyödyntää tässä kohtaa osana eri hankeskenaarioita. Tehdyillä lakimuutoksilla on pyritty helpottamaan juurikin kunnan omistamien suojeltujen rakennusten purkua.

Järvenpään investointiohjelma kokonaisuudessaan on maltillinen, ja sen linjauksia Kokoomus muilta osin tukee. Samalla meidän on oltava valmiita tarkentamaan yksittäisiä hankkeita, kun uutta tietoa saadaan, ja tarvittaessa vaadittava tietojen täydentämistä. JYK3 on juuri tällainen hanke: tärkeä, mutta riskipitoisuutensa ja huomattavan hintalappunsa vuoksi lisävalmistelua vaativa. Siksi odotamme, että hankkeen tarkempi toteutus ratkaistaan tulevassa palveluverkkosuunnitelmassa sekä hankesuunnitelmassa.

Näiden suunnitelmien lähtökohdaksi esitämme muutosesityksenä, että “Kaupunginvaltuusto päättää, että JYK3-hankkeelta poistetaan 7,5 miljoonaa euroa määrärahaa peruskorjaukseen (toteutetaan kevennettynä), jonka yhteydessä toteutetaan myös salaojien uusinta. Määrärahavarausta muutetaan seuraavasti: vuodelle 2027 muutetaan 4 950 000 ja vuodelle 2028 1 850 000.”

Kokoomus haluaa varmistaa, että jokainen kaupungin investointieuro on perusteltu – taloudellisesti, teknisesti ja asukkaan parhaaksi.

Kiitos.